keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Kuulumisia!

Heips kaikki!

No niin ajattelinpas taas kirjoitella kuulumisiani. Elikkäs viime viikon maanantaina aloitin kuntoutumisyksikössä. Täällä oli helppo olla, koska minut otettiin heti porukkaan mukaan. Heti ensimmäisenä päivänä tutustuin mahtaviin tyyppeihin.

Täällä me melkein joka ilta pelaillaan porukalla lautapelejä. Olemme myös kolmisteen kattoneet Skinsiä Netflixistä. Kävimme myös kävelylenkillä.

Viime viikon tiistaina oli yhteisöpalaveri niin kuin joka tiistai. Siinä käydään aina kaikki viikontapahtumat ja päätetään keittiö-, ja pyykinpesuvuorot. Tietysti siinä kävi niin, että mä sain keittiövuoron :D ja Hikke sai pyykkivuoron.

Sunnuntaina kävin aamupäivästä kotona ja kävimme isän ja pikkuveljen kanssa ajelemassa ja myös kaupassa. Sen jälkeen tulin takaisin yksikölle. Söimme välipalaa ja lähdimme sen jälkeen joulukonserttiin Puuvillan kehräämölle. Siellä oli paljon ihmisiä, mutta JES... pystyin olemaan siellä! Vaikka vähän ahdisti. Kun tulimme takaisin yksikölle niin leivoimme pipareita ja joulutorttuja.

Eilen heräsin klo 9.30. Söin aamupalan ja klo 11.00 Tinde tuli käymään. Siinä me pelailtiin Tinden, Hiken, Luppen ja Saken kanssa Aliasta ja kyl me myös sekoiltiin jonkin verran :D Klo 11.45 lähdin Tindeä saattaan linja-autoasemalle ja menin siitä sitten suoraan psykologille. Psykologin jälkeen tulin takaisin yksikölle ja rupesin siivoamaan huonettani omahoitajan kanssa.

Tänään tein lounaaksi perunamuusia ja Vippe teki lihamureketta. Päivällä kävimme shoppailemassa Luppen, Saken, Nekun ja Kapen kanssa. Sen jälkeen Nekku teki meille loistavaa lohipastaa :D

Eipä tässä tänään mitään muuta erityistä. Jos tykkäsitte niin kommenttia vaan tuohon alas :) <3  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


Arvostan jokaista kommenttia. Kiitos!